
Ollaan vuodenkierron kohdassa missä käännytään jo vuoden jälkimmäiselle puoliskolle. Pimeän kuun aikaa ennenkuin Aurinko jälleen luo valonsa Kuulle ja se alkaa valossa kasvamaan. Astrologisesti nyt ollaan Ravun energioissa , kun sekä Aurinko että Kuu ovat siinä nyt. Lisäksi vahva perääntymisenergia on juuri alkanut ja Kuu ja Aurinko linjautuu nyt myös Siriukseen , henkiseen aurinkoomme.
Uudenkuun energiassa on aina uudistavaa ja uuteen virittävää . Ravun aikaan liittyy nyt niin suojelu, äitiys kuin huolehtiminenkin. Voimme tunnustella uusin silmin suhdettamme sisäiseen lapseemme, tunnetarpeisiimme ja omaan herkkyyteemme. Voimme nähdä omat lapsuudenkokemuksemme uudessa valossa. Voimme uudistaa suhdettamme tunteisiimme ja tunnistaa tarvitsemamme eri tavoin. Ymmärtää myös sen kuinka aikuisina olemme vastuussa emotionaalisesta hyvinvoinnistamme. Niinpä on hyvä aika tehdä päätöksiä, jotka kunnioittavat meitä, sydäntämme ja herkkyyttämme. Ja löytää parempi tasapaino tuen, hoivan ja hoivan antamisen ja saamisen välillä. Samalla kun aika tuo esiin tunne-elämän tarpeitamme, se kohdentaa tietoisuutemme myös koti- ja perhedynamiikkaan. Havahdumme ehkä näkemään nyt eri tavoin millainen onkaan kodin tunne myös sisällämme. Ihan oma itseyhteys. Turvan niin tarpeellinen tunne.
Lisäksi Saturnus aloitti perääntymisen kesäkuun lopussa. Saturnuksessa on prioriteettien uudelleen määrittelyn energiaa ja se kysyy suhdettamme vastuuseen ja sitoutumiseen. Ja siihen miten ja mihin käytämmekään aikaamme. Kaloissa esiin saattaa nousta nyt konkretian ja aineettoman väliset suhteet ja mikä onkaan meille merkityksellistä juuri nyt. Palvelemmeko itseämme suurempaa vai egoamme ? Ja kuinka voisimme Kalojen lempeydellä ja myötätunnolla katsoa niitä asioita, jotka vaatii lisää aikaa kypsyäkseen. Kaikella kun on aikansa ja paikkansa.
Myös Neptunus aloitti juuri perääntymisen. Saturnuksen kanssa samassa merkissä eli Kaloissa. Aivan radikaalissakin 29 loppuasteissa ennen siirtymistään Oinaan aloitusmerkkiin. Nyt kutsutaan katsomaan sisäänpäin. On henkisen tutkisen syvällisempi aika. Vastaukset löytyvät sisältämme ja voimme nyt syventää suhdetta sisäiseen maailmaamme, pyhään mysteeriin. Samalla jalostaa virittymistämme totuuteen ja intuitioon. Ja kuinka olemmekaan integroineet jo koetusta saadun opin ? Hitaasti liikkuva Neptunus siirtyi jo 2011 Kaloihin ja ajassa onkin ollut koko kollektiivia muuttavaa energiaa, jota olemme ehkä hämääntyneenäkin tunnustelleet. Liittyy se sitten meissä identiteettiin, arvoihimme, mukavuusalueeseemme tai siihen miten suhtaudumme kun meillä ei ole tietoa. Tämä aika ruokkii haluamme tietää totuus ja yhdistää meidät olennaiseen luontoomme.
Nämä perääntymisenergiat jatkuvat lähes vuoden loppuun joten mahdollisesti nousevaa voimme tunnustella uteliaisuudella ja rauhallisin mielin, vaikka juuri nyt kun myös Sirius linjautuu Kuun ja Auringon voimme kokea kohonnutta värähtelyä ja hyvinkin korkeataajuista energiaa. Kun Aurinko lämmittää kehoamme, niin Sirius lämmittää sieluamme ja näin voimistaen kosmisia yhteyksiämme. Vahvistaen uutta ymmärrystämme ja laajentaen tietoisuuttamme, mikäli vain pysähdymme kuulemaan.
Sydänlämpöistä valoenergiaa kaikille .
Comments